Kuva: Maija Kultamaa
Enää kolme yötä siihen, että saamme hakea Neon kotiin. Ei sillä, että olisin laskenut päiviä… Kun on odottanut pentua jo pari vuotta, luulisi ettei pari päivää enää tuntuisi missään. Mutta tuntuu ne. Pitkiltä.
Olen hankkinut jo erinäisiä juttuja pentua varten.
– Kompostiverkkoja, joilla saadaan ipana pysymään erossa tuhmista touhuista. Muistan vielä turhankin kirkkaasti Arvin nuoruuden hommat, kun se söi pari sohvaa, kaukosäätimiä ja lukemattomia kenkiä.
– Ison metallihäkin hain jo viime viikolla kellarista Neon ikiomaksi pesäpaikaksi, jonne se saa halutessaan mennä nokosille. Ajoitus taisi olla ihan sopiva, perheen ihmislasten into leikkiä häkissä alkaa jo selvästi laantumaan. Pennun tultua taloon häkki tulee nimittäin olemaan lapsilta kiellettyä aluetta, koska pentukin tarvitsee paikan, jossa se saa olla täysin rauhassa.
– Panta, sellainen söpö pikkukoiralle sopiva
– Valjaat, joita saa säädettyä pennun kasvaessa
– Uutta hihnaa en aio hankkia, kun komerot pursuavat jo valmiiksi hihnoja. Periköön Pessin vanhat piuhat.
– Leluja. Matonkuteista ja fleecestä punottuja köysiä, palloja, narupalloja, puruleluja ja pehmoinen teddyvetolelu. Lisäksi meillä on jo hyvä valikoima setäkoirien vanhoja leluja ja namiaskarteluleluja yksinoloharjoituksia varten. Eiköhän se noilla ainakin alkuun pääse.
– Ruokaa. Pentu pidetään samoissa ruuissa kuin kasvattajan luona. Nappuloita nappasinkin jo pussillisen mukaani samalla kun hain isoille pojille uuden säkin, tänään käväisen Murren Murkinassa hakemassa vähän pakasteruokia.
– Kaksi villapaitaa, joista ensimmäisestä saattoi tulla hiukan suuri. Mutta sen siitä saa, kun käsityötaidoton ryhtyy leikkimään käsityöihmistä. Ehkä Neo kasvaa vielä paitansa kokoiseksi. Ainakin Arvi toivoo niin, sen mielestä tämä paitahomma oli ihan hanurista. Versio 2.0 olikin jo paremman kokoinen.
Yäk, sanoo Arvi.
Neo, Raito ja Monni 