Neo, Raito ja Monni

Koirapoikien elämää ja tekoja

Oikeissa treeneissä

Jätä kommentti

Eilen kävimme Neon kanssa ensimmäistä kertaa ihka oikeissa treeneissä, kun vietimme pienellä porukalla Jaava-lappalaisen 10-synttäreitä Korkea Vireen hallilla Lahdessa. Olipa mukavaa nähdä pitkästä aikaa tuttuja ja päästä vähän treenien makuun! Ja vielä mukavampaa oli nähdä 10-vuotiaan Jaava-mummelin painavan hommia edelleen samalla täpinällä kuin aina ennenkin. Ihana teräs-mummo! Mukana oli myös muita reippaita lappalaisia ja kylläpä tuli hyvä mieli nähdä noin suurella teholla töitä tekeviä lappalaiskoiria! Kiitoksia seurasta kaikille!

Neon kanssa kävimme ensin kiertelemässä paikkoja, eikä se ollut tilanteesta moksiskaan. Niinpä me leikimme hiukan ja teimme pari vauhtiluoksetuloa, kun kerrankin paikalla oli joku, joka piteli siitä kiinni, että pääsin kauemmas. Kotona en onnistu harhauttamaan sitä kauas itsestäni. Neo sai pari kerta juosta myös ruutuun hakemaan lelua ja tehdä pari perusasentoa. Ja lopuksi se huvitteli Nyyti-äidin kanssa juoksemalla putken läpi.

Häkissä oman vuoron odottelukin oli varmasti hyvää harjoitusta tulevaisuutta varten. Neo osasi pötkötellä häkissä rauhassa ja huutelematta, seurana sillä oli Draama-sisko. Paljon enemmän Arvi vehtasi omiaan siinä häkin ulkopuolella. Katselimme Neon kanssa myös lähempää muiden treenejä ja vaikka homma kiinnosti sitä kovasti (varsinkin äidin meininki oli sen mielestä tosi jännittävää), se malttoi pysyä coolina eikä alkanut suuremmin hillumaan.

Kiitokset kuvista Marjo Pesoselle!

482426_10151451548944063_2079941139_n

65902_10151451549054063_473535043_n

18196_10151451548879063_921281486_n

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s