Neo ja Raito

Koirapoikien elämää ja tekoja


Jätä kommentti

Yksinkertainen ratkaisu

Noutoa ollaan tässä työstetty pikkuhiljaa eteenpäin vauhtinoudon ja pitoharjoitusten yhdistelmällä. Pidot sujuu esineen koosta tai materiaalista riippumatta hyvin, vauhtinoutokin on ollut suht ok, mutta kapulan ottaminen on ollut vähän niin ja näin.

Neo jotenkin miettii palauttamisen sijasta enemmän sitä kapulan maasta nostamista. Se on mennyt kapulalle hyvällä laukalla, mutta välillä se on juossut kapulasta ensin yli tai silloin tällöin jopa täräytellyt kapulaan tassut edellä ennen ottamista ja muutenkin se on jotenkin mallaillut kapulaa suuhunsa turhan tarkasti. Pelkkää ottamista ollaankin sitten tehty lyhyellä matkalla ja palkattu pentu nostamisesta suorilta leluun kiinni, mutta tämäkään ei ole toiminut ihan kuten olisin toivonut. Vaikka motivaatio nostamista ja palauttamista kohtaan on ollut suuri, pentu on silti keskittynyt liikaa siihen kapulan ottamis -vaiheeseen.

Kunnes sitten Huotarin Oilin tunnilla lauantaina sain ahaa-elämyksen. Neo on pari kertaa napannut asfaltille vierineen pallon aika ronskisti ja vetänyt siinä hommassa leukansa auki. Ehkäpä sorvatun, matalan kapulan ottamisesta tulee mieleen tämä alaleuan rullaaminen asfalttiin? Ehkä se on senkin kanssa liirannut leukansa kipeästi hiekkaan? Oili ehdottikin harjoittelemista laipallisella kapulalla sorvatun sijaan, jotta maavara on selkeästi suurempi. Jos näin saataisiin noudossa pääajatus taas oikeaan suuntaan, eli kapulan poimimisesta sen nopeaan palauttamiseen.

Ja helkkari. Sehän toimii! Tänään tehtiin muutama nostotreeni ja vauhtinouto ohjatun kapulalla ja pentuhan lasauttaa siihen kiinni kuin sika limppuun. Ei mallaile, juokse yli taikka mieti nostamista erikseen, vaan se haluaa nyt ennenkaikkea hoitaa kapulan nopeasti minun suuntaan!
Oili, jos luet tämän, niin iso KIITOS!

Pari kapulaa sain jo rikki tällä hommalla ja iltapuhteiksi ruuvailin niitä uudelleen kasaan. Mutta kuten Katto Kassinen sanoisi: Se on vain maallista.

Mainokset


Jätä kommentti

Paimennushommia

Neo pääsi ensimmäistä kertaa lampaille eilen, kun Jessica oli järkkäillyt Myytin-koirille paimennuspäivän Määtilalle. Olipa tosi kiva päivä! Kipinä paimennukseen on nyt sytytetty. Nyt pitäisi vain keksiä tästä lähinurkilta joku paikka, missä pääsisi katsomaan lampaita.

Neon ensimmäinen reaktio lampaita kohtaan oli aika hupaisa, se nosti irokeesin pystyyn, murisi kumeasti ja haukahti pari kertaa: ”Ja keitäs hittoja te muka sitten olette, häh?!” Ensihämmennys kuitenkin meni nopeasti ohi, kun pentu tajusi, että nuo kummat villatyypit väistää sitä. Sen jälkeen homma sujuikin minun nähdäkseni hyvin. Aika orvoksi sitä vain itsensä tuntee, kun ei ymmärrä puuhasta hevon humpan vertaa ja sitten sitä vain roikkuu riippakivenä koiran piuhan perässä, eikä oikein edes tiedä, milloin pitäisi höllätä ja kehua, milloin jarruttaa ja hillitä koiraa.

Toisella kierroksella Neo pääsikin jo isomman laitumen puolelle ja sielläkin se toimi nähdäkseni hienosti.
Tässä muutamia kuvia lammasreissulta. Paikalla on neljä Tehispentua ja kameraan osui oikeastaan vain niiden puuhia. Toivovasti nimet meni oikein.


Jätä kommentti

Yksi murhe vähemmän

Sain eilen tuloksia Uulan viime viikkoiselta lääkärikäynniltä: veriarvot ovat edelleen poikkeavat, mutta suunta on selkeästi parempaan päin. Afos on ”enää” n. 7-kertainen normaalin nähden, pahimmillaanhan se on ollut 30-kertainen. Triglyseridit menivät jo normaalin puitteisiin ja muutkin arvot olivat suunnilleen sitä, mitä pitääkin. Ihan loistavaa! Speetin mielestä Uulalla ei siis ole mitään fataalia vikaa. Kasvaimiahan hän ei koiran sisuksista löytänyt, vaikka YES:In lääkärit niitä povailivat ja maksasta ja munuaisista niitä löysivätkin.

Koska aiemmin on suljettu pois jo sata ja yksi sairautta, jotka voisivat aiheuttaa tällaisia arvoja, nyt jäi kaksi mahdollista sairausvaihtoehtoa jäljelle, valitettavasti niiden sairauksien nimet menivät mulla puhelimessa hiukan ohi, enkä niitä tähän osaa nyt kirjata. Kumpikin niistä johtuu jostain mitattamattomissa olevista hormonikuvioista tms. Saadakseen tarkasti selville, kumpi vaiva on kyseessä, lääkärin pitäisi avata koko koira ja ottaa näytepala. Siihen minä en ryhdy. Koira on jo iäkäs, operaatio on iso, toipuminen työlästä, eikä avaaminen toisi lopunperin edes mitään lisäarvoa. Kumpikaan mahdollisista vaihtoehdoista ovat sellaisia, ettei niitä kuitenkaan voi hoitaa, niin eipä kannata koiraa rasittaa isolla operaatiolla vain sen takia, että saisin sairauden nimen selville. Olkoon minun puolestani ilman lopullista diagnoosia.

Koira siis on periaatteessa sairas ja tulee aina olemaankin, mutta tila ei etene, eikä mitään lääkitystä ole saatavilla. Mutta mikäs tässä on näinkin jatkaessa, kun koira tosiaan ei ole missään vaiheessa sairaalta edes näyttänyt.

Triglyseridit pysyvät näköjään hallinnassa vähärasvaisella ruokavaliolla, joten sitä jatketaan. Lisäksi otetaan päivittäiseen käyttöön Gabapentiini, jonka avulla nivelkivut pitäisi saada kuriin. Ja rusakkojahtipäiviä varten Uula saa varastoon myös Tramalia. Näillä eväillä lääkäri lupasi Uulalle vielä monia vuosia lisää! Ihanaa ja todella huojentavaa! Mä jo ehdin pelätä, että se menee Pessin ja Arvin vanavedessä.

Jatkossa sitten vaan seuraillaan tilannetta ja käydään Speetillä pari kertaa vuodessa kontrolleissa. Ja nyt jos jotain akuuttia ilmenee, niin sitten tietty aiemmin. Hurraa, yksi iso murhe vähemmäksi!


Jätä kommentti

Uula – pappakoira

Uulasta on tullut vanha koira. Nyt kun en näe sitä koko ajan, huomaan eron entiseen selvemmin. Jos se seisoo paikallaan, se näyttää edelleen todella hienolta ikäisekseen. Turkki on kiiltävä ja vahva ja koira on yhä hyvin itsevarman ja rehvakkaan oloinen äijäkoira. Mutta liikkuessa Uulan köppänyys pääsee esiin, se on jäykkä, vaikkei suoranaisesti juuri silloin ontuisikaan. Uula on edelleen touhukas koira, se leikittää pentua, hommailee pihahommia, kerjää ja varastaa ruokaa. Se oli joku päivä sitten pöllinyt pöydältä yli puoli kiloa sulamassa ollutta koirien jauhelihaa ja myöhemmin se oli kähveltänyt myös vehnäjauhoja. Ja viime viikolla se porsas oli lähtenyt rusakon perään ja ontunut reissun jälkeen ihan urakalla. Eli Uula on edelleen varsin hyvävointinen vanha koira, satunnaista ontumista ja jäykkyyttä lukuunottamatta.

Uulallahan on olemuksestaan huolimatta vaikka mitä kremppaa ja edellinen lääkäri kehotti jo jättämään tutkimisen sikseen. Jos mitään hoidettavaa ei löydy, niin miksi rasittaa vanhaa koiraa (ja omaa lompakkoa) loputtomilla ja turhilla tutkimuksilla? Ei ne veriarvot näköjään itsekseen parane, niin miksipä niitä pitäisi ottaa joka kuussa? Niinpä Uula jäi vähän tyhjän päälle. Ei löytynyt mitään tiettyä sairautta, joten sillä ei ole mitään hoitoa taikka lääkitystä. Uulalla on vain pitkä lista sairauksista, joita sillä ei ole ja joita sillä on. Tässä tilanne viime vuoden puolelta:

1. Borrelioosi, joka saatiin vuosi sitten oireettomaksi tujakalla antibioottikuurilla. Kuuria ei kuitenkaan uskalleta nyt uusia, koska koiran maksa-arvot ovat ihan päin hittoa.
2. Häikkää veriarvoissa: afos taivaissa (ollut 3000-6000, kun raja-arvo on 215), bilirubiinit nollassa ja triglyseridit vaarallisen korkealla (pahimmillaan 21,4, raja-arvo 0,1-0,5). Mitään syytä näihin kummallisuuksiin ei ole löytynyt. Tätä on tutkittu pitkään ja hartaasti.
3. YESillä löytyi ultratessa muutoksia maksassa, munuaisissa ja toisessa kiveksessä, viittaavat ehkä kasvaimiin. Epäiltiin, että noi hurjat maksa-arvot johtuvat tästä.
4. Virtsakiviä: oireeton vaiva, löytyi sattumalta nivelkuvissa. Ovat tietenkin sitä mallia, jotka eivät lähde sulatusruualla. Virtsakivienesto ruokavalio veti veriarvot vielä enemmän päin helvettiä, joten siitäkin oli luovuttava. Näitä ei voi myöskään leikata, koska koiran kroppa tuskin kestäisi leikkausta. Eli toivoa sopii, ettei mene jatkossakaan röörit tukkoon. Kivet ovat tosin jo niin isoja, että tuskin mahtuvat mihinkään putkeen tukkeeksi.
5. Joidenkin ortopedien mielestä nivelrikkomuutoksia toisessa olassa tai kyynärissä, mielipide rikkinäisen nivelen sijainnista riippuu siitä keneltä kysyy. Yhden ortopedin mukaan nivelkuvat ovat puhtaat. Nivelrikkoisten tukihoitoa on testattu, eikä siitä ole ollut mitään iloa. Ontuminen on kausittaista, se tulee ja menee, eikä siihen vaikuta syödyt tai syömättä jääneet lisäravinteet taikka kipulääkkeet. Ortopedien mielestä ei ole borrelioosia, mutta kun yksi toinen tohtori laittoi silti koiran antibiooteille, koira saatiin liikkeiltään puhtaaksi. Ks kohta 1.

Onhan siinä aika paljon kaikkea yhdelle koiralle. Näin yhteen kasaan listattuna tämä näyttää omaankin silmään tosi pahalta. Onneksi koira itse ei ole sairaan oloinen, jäykkyyttä ja satunnaista ontumista lukuunottamatta. Nuo veriarvomuutoksetkin löytyivät sattumalta ontumistutkimuksissa, enkä osaisi edes olettaa ilman niitä koiraa sisuskaluiltaankin sairaaksi. Uula on koko ajan ollut hyvävointinen, se syö, juo ja paskoo normaalisti. Jos nyt älyttömän ahneuden voi laskea normaaliksi 🙂 Uu on ollut iloinen, se haluaa treenata ja hommailla koirien hommia. Ja ruokaan se tosiaan suhtautuu yhä suurella intohimolla. Sen riehumista on ollut pakko hiukan rajoittaakin, ettei se kipeytyisi lisää. Se höntti kun tekisi edelleen täydet tokotreenit, jos suostuisin. Se meinaa aina ratketa liitoksistaan, kun annan sen leikkiä hiukan tokoa.

Nyt päätin sittenkin yrittää vielä kerran ja varasin ajan Mairi Speetille, sisätauti- ja maksaspesialistille. Viimeinen oljenkorsi. Jos hänkään ei keksi, mitä koiralle tekisi, niin sitten annan olla. Ja jos nyt ei muuta, niin jokin kipulääke pitäisi saada jäykkien päivien varalle.

Speeti tonki maanantaina Uulaa, mutta ei osannut suorilta sanoa, missä mättää. Meillä oli mukana parin sentin nippu paperia edellisiltä käynneiltä, labratuloksia, arvauksia ja muuta. Hän ei tietenkään ehtinyt perehtymään niihin vastaanottoajan puitteissa. Nyt otettiin jälleen verikokeet ja ultrattiin sisuskalut uudemman kerran. Hullua kyllä, Speeti ei löytänyt maksasta mitään huomautettavaa. Oli se ehkä hitusen suurentunut, mutta mitään palleroita sieltä ei löytynyt, vaikka hän tutki sitä pitkään ja hartaasti. Toisessa munuaisessa oli joku kystan näköinen muutos, kiveksissä ei mitään moitittavaa. Eli ultrauksen tulos oli yllättävää kyllä täysin erilainen kuin vuosi sitten YESillä. Uula sai taas kiitoksia helppohoitoisuudestaan, sen kun rellotti rentona selällään ultrattavana eikä ollut mistään muustakaan hommasta moksiskaan.

Saas nähdä, mitä verikokeissa ilmenee ja mitä mieltä Speeti on tilanteesta, kun on ehtinyt perehtymään näihin uusiin tuloksiin ja siihen valtavaan paperinippuun vanhoista tuloksista. Speeti lupasi laskea Uulalle kipulääkkeet, se saa jatkossa päivittäin gabapentiiniä ja rusakkojahtipäivien varalle on sitten tramalia.

Eräänlainen merkkipäivä se on tämäkin
Neo on ollut sisäsiisti jo pari kuukautta, mutta vasta nyt jätimme asuntonäytön jälkeen uudet matot lattialle!

Neolla on nyt ollut joku termiittikausi ja se on repinyt Uulan kaikki vanhat lelut säpäleiksi ja siinä sivussa se on epähuomiossa murjonut lasten lelujakin. No, jos nyt jotain hyvää, niin meillä on paljon siistimpää, kun lapset ovat oppineet laittamaan lelunsa hyllyyn leikkien jälkeen. Ovat nähneet, millaisia leluista tulee, jos ne jäävät pidemmäksi aikaa lattioille lojumaan…

Loppuun vielä kuvia Kangasniemen juhannusmökkeilystä. Vesipeto-Neo pääsi toteuttamaan itseään ajan kanssa. Se innostui uimisesta niin paljon, että kun illalla sanoin sille: ”mennään syömään!” se kuulosti Neon mielestä ihan samalta kuin: ”Mennään uimaan!” ja niin se juoksi jälleen järveen. Pöhkö.

IMG_0083

IMG_0082

IMG_0071

IMG_0061

IMG_0049

IMG_0042

IMG_0032

Kuningassukeltaja

Kuningassukeltaja