Neo ja Raito

Koirapoikien elämää ja tekoja


1 kommentti

Fiksu ja Kypsä?

Vai Fiksu ja Nälkäinen?
Tätä kuvaa on lavastettu tasan sen verran, että veljeni tuli tilalleni kokiksi, että pääsin hakemaan kameran. Tuo koira ilmaantui ihan itse kipponsa kanssa grillijonoon 🙂 Selvennykseksi sen verran, että olen joskus aiemmin muutaman kerran pyytänyt sitä hakemaan kipponsa ruoka-aikaan. Äkkiäkös siitä sitten lähtee kokeilemaan onneaan grillille…
Eipäs etuilla snagari-jonossa!

Vai Nopea ja Ketterä?
Frisbee – mun lempparia! Kropanhallinta on kehittynyt huimasti ja Neosta on kasvanut varsin nopea koira. Kyllä lähtee!
IMG_1142

IMG_1166

IMG_1149

Vai ehkä sittenkin Tuhma ja Aktiivinen?
Nämä on näitä koiranomistajan juhlahetkiä. Työpäivän jälkeen kotona odottaa iloinen koira ja räjähtänyt koiranpeti. Ja onhan se varma, että meidän imuri oli juuri jätetty uudelle talolle ja sain lakaista noi fyllingit sähköiseksi heittäytyvällä lattiaharjalla. Yllättävän paljon yhteen petiin mahtuu superlonsilppua. Ja yllättävän laajalle pieni bc saa ne leviteltyä.
Olin suunnitellut hankkiutuvani pedistä eroon, koska pari päivää aikaisemmin eräs koira oli riipinyt pedin superlonpatjan sentin siivuiksi. Ajattelin kyllä heittää sen sivistyneesti roskiin, en räjäyttää atomeiksi.
Neon alkuräjähdys

Mainokset


3 kommenttia

Uula 2002-2013

Se tunne, kun menet lääkäriin hoidattamaan koiraasi ja palaatkin kotiin tyhjän pannan ja hihnan kanssa. Mutta niin kai se on, että parhaat menevät ensin. Minulla taisi olla ihan helkkarin hyvät lappalaiset, kun kaikki kolme menivät vuoden sisään. Nyt on possukolmikko taas koossa, siellä jossain.

Osasin minä tätä odottaa. Mutten ihan vielä, kun vasta muutama viikko sitten lääkäri lupaili Uulalle hyvässä lykyssä useita vuosia lisää aikaa. Eikä se tullut puun takaa, että Uulalla on virtsakiviä, jotka saattaisivat tukkia röörit. Mutta on se silti karua seistä lääkärissä tainnutetun koiransa kanssa, kun lääkäri kertoo uutiset: operaatio, joka oli viimeinen oljenkorsi, ei toimi eikä auta, koiraa ei kannata enää herättää.

Entä, kun minä en ehtinyt sitä edes kunnolla hyvästellä?

Rakas Uula, meidän pöhkö laulava Vompatti
Barffas Gar´ret 7.6.2002-12.9.2013

IMG_0502

Minun oli tarkoitus etsiä tähän joku kaunis kuva Uulasta, mutta ehkä tuo kuitenkin kuvaa Uulaa parhaiten. Uula kun ei ollut niitä seesteisesti kaukaisuuteen katselevia koiria. Uula oli enemmän toiminnan miehiä.

Uula ei ollut koskaan mikään asiallinen ja huomaamaton hissukka. Sen mielipiteet olivat suuria suuntaan ja toiseen. Se rakasti omia ihmisiään niin kovaa, että olin säännöllisesti mustelmilla sen halikohtausten jäljiltä. Ja se ilmaisi ne ärmäkämmätkin mielipiteensä aivan yhtä suurella intensiteetillä. Muistan hyvin, kun haimme sen kasvattajan luota pikku tiitiäisenä ja se soma pennun pallero kiroili kuin merimies ensimmäiset sata kilometriä ja protestoi hyvin vahvasti ja äänekkäästi sitä, että se vietiin pois äidin helmoista. Miten niin pieneen pentuun mahtuikin niin iso kiukku?

Aikuistuessaan Uula oli meidän koirajengin kiistaton kuningas ja itsevarmuuden perikuva. Vieraat ihmiset olivat sen mielestä yhtä turhanpäiväisiä kuin fillarit kalojen mielestä, mutta tuttujen kesken se oli hulvaton pöhkö syliintunkija, joka lauloi hilpeitä pörinälauluja hyvällä tuulella ollessaan. Ja olihan se muutenkin äänekäs koira. Tarkoitan todella äänekäs koira. Ne, jotka näkivät sen tokokehässä, tietävät mitä tarkoitan. Uula kuumeni liikaa silloinkin kun olisi ollut suotavampaa olla asiallinen (ja hiljaa). Uulan vahva puolustushalu ja terävyys asettivat meidän arkeen myös omat raaminsa. Se ei ollut niitä koiria, jotka tervehtivät ystävällisesti omin avaimin sisään tulevat huoltomiehet. Uula piti tiukasti huolen siitä, ettei meille tullut kukaan omin luvin sisälle ja tarpeen tullen se osaisi olla varsin vakuuttava vahtikoira. Vieraat olivat sen mielestä ok vain siinä tapauksessa, että joku talon omasta väestä laski nämä sisälle.

Uulan elämän ykkösaihe oli ehdottomasti ruoka. Ravinnonhankinta oli Uulan mielestä hyvin tärkeä asia, josta ei sopinut vitsailla. Se varasti ruokaa ilman omantunnon tuskia aina kun se oli mahdollista ja se suhtautui ruokaan ja sen myötä kaikkeen harrastustoimintaan valtavalla palolla ja vimmalla. Kun kisoissa lupasin sille siankorvan agiradan jälkeen, se juoksi radan läpi niin paljon kuin töppösistä irtosi, eikä vahingossakaan tehnyt ylimääräisiä kurveja.

Uula oli myös fyysisesti ronski koira. Jos joku pulma ei auennut heti ajattelemalla, se luotti silkkaan voimaan. Se meni eikä meinannut, vaikka raamit kaulassa jos oli tarvis. Kovasta meiningistään huolimatta Uula oli kotosalla lälly perskärpäs-sylikoira, joka eli liikuttavaa symbioosielämää pehmolelujensa kanssa. Se ei voinut edes tulla ovelle tervehtimään meitä ennen kuin oli hakenut suuhunsa jonkun jättipehmoistaan. Uula oli hyvin omalaatuinen sekoitus hupsuttelevaa höpökoiraa ja terävää ja kovaa tiukkista.

Uula oli niin paljon kaikkea, että sitä on vaikea kuvailla.

ps. Tän päivän kävijätilastopiikin epäilen johtuvan Neon velipojan OCD-uutisesta.
Ei, se ei ole Neo. Neo ei oireile ja aion kuvata sen vasta kun ikää on enemmän.