Nuorten koirien TOKO-rinki, mukana ollaan!

Hurraa!! Neo oli yksi viidestä koirasta, jotka pääsivät tänä vuonna Uudenmaan kennelpiirin Nuorten koirien TOKO-rinkiin!
Paikka ringissä tekee meille kyllä tosi hyvää, koska arvostelussa oli mainittu virheitä, joita en itse edes hoksannut. Esim. minusta luoksetulo oli oikein onnistunut, mutta pisteitä siitä kuitenkin vain 9,5, koska loppu oli vähän vino. Hups, minä pidin sitä loppua oikeinkin hienona.

Paras kohta arvostelussa oli kuitenkin tämä: ”Yleisvaikutelma (10): Hyvä yhteistyö. Kehui koiraa hyvin. Iloinen koira.” Tulipa hyvä mieli, koska tämä on juuri sitä, miksi me tätä tehdään: toko on meidän molempien mielestä kivaa!

Näyttökokeessa

Tänään oli Uudenmaan kennelpiirin nuorten koirien tokoringin näyttökoe Sipoossa. Paikalla oli 8 koiraa ja Neo arpoi itselleen lähtönumeron 5.

Paikallamakuu muuten hyvä, mutta lopussa tuplakäsky ylösnousussa. Tää on ollut ihmeen vaikea juttu. Jos makuuaika on lyhyt, se nousee hienosti ja nopeasti täpäkkään ryhtiasentoon, mutta pidemmän ajan jälkeen nouseminen onkin sitten hankalaa. Ei välttis nouse ekalla ja sitten kun nousee, asento saattaa jäädä vajaaksi. Pöh, tätä pitää treenata!

Seuraamisessa ei ihmeitä, eka perusasento ehkä hitusen hidas ja paikoitellen Neo tuntui vähän turhan tiiviiltä. Käännökset eivät olleet niin lötköjä kuin kokeessa pari viikkoa sitten. Mutta niitä ollaankin tässä hinkattu. Liikkeen lopuksi Neo riemastui palkkasanasta niin, että tökkäsi multa melkein nenän poskelle. Ah, miten hillittyä käytöstä…

Luoksetulo ihan siivo. Asento ryhdikäs, pa-käännös asiallinen, ei törmäillyt eikä kaivellut kättä, loppuasento hyvä ja vauhtikin lyhyestä matkasta ja mattopohjasta huolimatta ok.

Nouto esiteltiin nössösti vain kapulan pitelynä, koska en halua vielä tehdä noutoa kokonaisena, jos on jännä paikka. Ja eipä se mattokaan nyt olisi ollut paras mahdollinen alusta noudolle. 10 sek kapulan pitely sujui oikein hyvin: tasainen ja varma ote, eikä alkanut edes kikkailemaan, vaikka aika oli yllättävän pitkä, hyvä irrotus. Neo ei tuntunut edes ihmettelevän tätä juttua, vaikken muista milloin olisin viimeksi pyytänyt sitä pitelemään kapulaa noin pitkään.

Vapaavalintaisena liikkeenä tehtiin alohyppy. Eikä siinäkään mitään kummia. Vähän se oli tässä luihun näköinen, taisi ajatella mahdollista pallopalkkaa. Outoa oli se, että Neo katsoi yleisöä kohti, kun kävelin sen luo. Yleensä sen kontakti ei herpaannu. Kuulo kuitenkin toimi ja se reagoi nopeasti pa-käskyyn.

On tuo Noponen vaan kiva koira, kun sen kanssa voi vaan mennä ja tehdä ja luottaa siihen, että se kyllä hoitaa hommat. Eli parhaamme teimme ja nyt odotamme, riittääkö se paikkaan ringissä.

Videokamerakin oli mukana ja kuvaajankin sain nakitettua, mutta kameran muisti olikin sitten täynnä ja se video jää nyt sitten näkemättä.

Sosiaalinen eläin

Neon parhaita puolia on ehdottomasti sen sosiaalisuus ihmisiä ja koiria kohtaan. Ihmisille se on loputtoman ystävällinen, välillä ehkä jo vähän liiankin kanssa. Se tulee hyvin toimeen kaikkien koirien kanssa. Saman ikäluokan urokset Neo kohtaa itsevarmasti, muttei ala pönkittämällä pönkittämään egoaan, se haastaa mieluummin leikkiä kuin riitaa. Vanhemmille ja itsevarmoille uroksille se myöntää mukisematta olevansa altavastaaja, muttei ala matelemaan niidenkään edessä.
Narttujen kanssa sillä oli pahimman teinivaiheensa aikana varsinaiset panomiehen elkeet, mutta nyt se onneksi tuntuu jo rauhoittuvan tällä saralla. Kun ikää ja järkeä karttuu, se ei enää kuvittele olevansa jumalan lahja kaikille maailman nartuille.

Neo on sosiaalisesti myös erittäin taitava nuori mies. Mainiointa on ollut huomata, miten hienosti se osaa varioida omaa leikkiään leikkikaverin mukaan. Bokseriystävänsä kanssa se harrastaa reuhapainia ja hullurallia, bortsujen kanssa kytätään ja juostaan kahtasataa, Kolja-lappalaisen kanssa se äityy räksyttämään kilpaa ja Tatun kanssa se leukapainii makuullaan, koska Tatu on vielä niin kovin pieni.

Kävin eilen kouluttamassa Asikkalassa porokoirajengiä ja treenien päätteeksi käväisimme kimppalenkillä, jossa mukana 4 urosta ja 6 narttua viidestä eri perheestä. Hyvin tuli näinkin sekalainen porukka juttuun, kun oli hyvin tilaa väistää!

Treenejä katsellessa tuli taas niin ikävä mun turjaaneja, kun pääsi näkemään hienoja lappalaiskoiria hommissa. Varsinkin Martti (kuvassa toinen oikealta) toi vanhat muistot mieleen. Olen jo vuosia kutsunut Marttia Poro-Uulaksi, koska se on aivan kuin porokoiraversio Uulasta. Hyvin itsevarma ja henkisesti vahva uros ja ulkonäkökin täsmää turkin pituutta lukuunottamatta. Ihana ja hieno Martti!

Uusi kaveri

Siitä lähtien, kun Neo jäi vähän vahingossa ainoaksi koiraksemme, olen miettinyt toisen koiran hankkimista. Minusta on mukava, että koiria on kaksi (tai ehkä jopa kolme…) Minulla on vuodesta 1992 ollut koko ajan 2-3 koiran lauma, kunnes sitten viime kesänä Neo jäi yksin Uulan ja Arvin jälkeen. Mutta nyt ei ole mitään järkeä ottaa toista koiraa, kun ikäeroa Neon kanssa tulisi liian vähän. Minusta on ollut sääli, että Neo jäi ilman koiramaista kaveria ja laumaelämää. Opaskoirapentu oli sitten vastaus tähän väliin. Muutaman kuukauden ajatusta pyörittelimme  ja muutama viikko sitten laitoin ystävälleni Minnalle viestiä, että jos hän tarvitsee pennulle kasvattikotia, meiltä sellainen saattaisi löytyä. Viime perjantaina Minna sitten soitti ja kertoi, että sopiva pentu olisi nyt kiikarissa. Eilen hän kävi testaamassa pennun, totesi sen sopivaksi tehtävään ja toi sen meille.

Eli saanko esitellä: Tatu, pieni opaskoiran alku, ikää 10 viikkoa. Todella reipas, rohkea ja iloinen pentu!
Pitää nyt vaan opetella ajattelemaan, että se on meillä vain lainassa.